S. (105) wrote,
S.
105

  • Music:

Åland

Olin leirikoulussa Ahvenanmaalla. Se oli ositain hyvin tylsää.
Sunnuntaina lähdimme koulun pihalta 9.30. tilausabussilla, jossa mtkustimme koko leirikoulun ajan.. Ruokaa sai vasta joskus kuudelta illalla. Ei iltapalaa. Minä, Elina ja Marika oltiin yhdessä mökissä, kun juuri kukaan ei ollut tyytyväinen siihen, kenen kanssa oli samassa mökissä. Onneksi me kolme pääsimme samaan.

Samassa paikassa saimme maanantaiaamuna aamupahan, kello 5.30.
(Eh? Kissani nuolee valokuvaa?) Sitten kovin väsyneenä istumaan taas kylmään bussiiin. Sinä päivänä, maananatina, meillä oli viiden uniini historiakierros. Osittain se oli ihan kivaa, me käytiin linnassa, mutta jos ois saanu itse kierrellä, se ois ollut paljon viihdyttävämpää. Siellä oli sitten ruokailu, vähän 12:sta jälkeen, muistaakseni. Sinne ei oltu tilattu kasvisruokaa. Tai oikeastaan opettajamme väitti, että oli, mutta tarjoiljat eivät. Noh, hieman odotettuani sain sitä kasvista.

Tämän ja useamman lautan jälkeen seuraavaan yöpymispaikkaan. Sen nimi oli Kärinsundsbyn, tai jotain sinnepäin. Siellä yhdessä mökissä oli minä, Elina ja Marika sekä kaksi opettajaa. Opettajat kyllä käyttäytyivät hyvin. Ne menivät hieman kahdeksan jälkeen nukkumaan, eivätkä häirinneet (paitsi kenties kuorsauksellaan). Elina oli nukkunut lähinnä koko ajan bussissa. Ei meinattu saada sitä hereille, kun saavuttiin tuonne "hotelliin". Siellä sitten oli ruoka öbaut viideltä. Kasvisruoka oli kuivaa.
Elina meni nukkumaan heti ruoan jälkeen. Minä ja Marika katsoimme saksankielistä MTV:tä (se oli paratsa mitä näkyi), pelasimme korttia ja olimme tyhmiä. Luonnolisestikkin. ("Wow. Kato noin lihaksia", "vähäks noi kaikki näyttää samalta. Tommoset ylipaljastavat vaatteet", "Yak. Britney on tosi ällöttävä. Miten se onnistuukan raiskaamaan tän biisin näin pahasti?")
Kun menimme nukkumaan, puolelta öin kenties, Elina heräsi. Kun menin sinne huoneeseen. Mutta kyllä se sen jälkeenkin nukkui.

Tiistaina oli kalastusta. Uskokaa pois. Muutamia tunteja laivassa pilkkimässä silakkaa. minä kieltäydyin kunniasta ja istuskelin siellä. Laivan kapteeni puhui mulle ruotsia. Pelottavaa.
Sieltä mentiin ravintolaan, joka oli ihan pro. vaikka kasvisruokaa taas venattiin. Kolme kertaa päivässä ruokaa on aivan liian vähän. Kaikki rahat menikin kalliisiin kioskeihin ja loma-alueen pieneen ruokakauppaan. Ja juomiin. Ahvenanmaan vesi oli kovin pahaa. Ei juotavaa.
Bussissamme oli vessa, mutta sitä ei mielellään saanut käyttää paljon, sillä sitä on vaikea tyhjentää kesken matkan.
Tiistaina käsimme myös Maarianhaminassa shoppailemassa muutaman tunnin ajan. Se on tosi pieni , vaikka onkin pääkaupunki.

Keskiviikkona oli viimeinen päivä. Sillonkin liian vähän ruokaa. Vain aamulla (jolloin teevesi oli loppu) ja sitten laivalla klo 14.30. Ennen lähtöä kävimme uudestaan Mariehamnissa sekä merenkulkumuseossa, joka oli uskomattoman tylsä.
Pois päästiin sentään Viking Linen laivalla, jossa oli jopa karaoke. Se oli 19.50 Turussa, josta sitten mentiin bussilla Kuitinmäkeen, koululle.

Yhkisyiskohdista ehkä myöhemmin lisää.
Subscribe
  • Post a new comment

    Error

    default userpic
    When you submit the form an invisible reCAPTCHA check will be performed.
    You must follow the Privacy Policy and Google Terms of use.
  • 0 comments